7.7.2022

No Bullshit -vastuullisuus­puhetta Sanna Suvanto-Harsaaelta

“Olen ilonpilaaja tai kiukkuinen täti, kun taklaan nice-to-have -yrityspyöräprojekteja ja kritisoin ‘hiilineutraaliksi 2035’ -tavoitteita”, sanoo Postin hallituksen puheenjohtaja ja hallitusammattilainen Sanna Suvanto-Harsaae”

Sanna Suvanto-Harsaae on hallitusammattilainen, joka toimii mm. Postin, BoConceptin, Orthexin, Harvian ja Elopakin hallituksissa. Suomen vaikutusvaltaisimmaksi päättäjänaiseksi moneen otteeseen valittu Suvanto-Harsaae siirtyi täysipäiväiseksi hallitusammattilaiseksi Reckitt Benckiser -yhtiön Pohjoismaiden toimitusjohtajan paikalta yli kymmenen vuotta sitten. Monipuolisen hallitustyönsä myötä Suvanto-Harsaaella on näkyvyys erikokoisiin yrityksiin eri maissa ja eri toimialoilla, joista hän myös saanut laajalti kokemusta ja todellisen helikopterinäkymän vastuullisuuden johtamiseen.

Vastuullisuuden johtamisen osalta Suvanto-Harsaae sanoo kokeneensa urallaan kaksi isoa onnenpotkua. Ensimmäinen tuli aivan hänen uransa alkutaipaleella, kun Procter & Gamblella heitettiin nuorimmalle, kauppakorkeakoulusta vastavalmistuneelle Suvanto-Harsaaelle ‘tyhmä projekti’. Suvanto-Harsaae joutui työstämään projektia, jossa edistettiin kangasvaippojen liiketoimintaa kilpakumppaninaan perinteiset kertakäyttövaipat. Projektista
tullut ‘kehdosta hautaan’ -ajattelu on kantanut hedelmää tähän päivään saakka. Toiseksi onnenpotkukseen vastuullisuuden saralla Suvanto-Harsaae kokee sen, että hän on päässyt työskentelemään yrityksissä, joissa vastuullisuus on ollut ydintekemistä jo kymmenen vuotta.

Suvanto-Harsaae on opittu tuntemaan suorapuheisena ja hieman erilaisena suomalaisena johtajana, joka Helsingin Sanomien haastatteluissa kuvaili itseään ”Hullu, hullumpi, pähkähullu ja Sanna”, kysyttäessä miksi hän halusi ottaa vastaan Postin hallituksen puheenjohtajan paikan. Vastuullisuuden osalta Suvanto-Harsaae onkin todellinen No
Bullsh*t -johtaja.

“Olen taklannut suoraan ‘nice to have’ -projekteja. Pari vuotta sitten ihmiset sähläsivät konttorien roskismäärien, yrityspyörien sun muiden ‘sitä ja tätä -projektien’ parissa. Projekteihin laitettiin isosti energiaa, kaikilla oli hyvä fiilis ja sitten minä kysyin ääneen, että ‘Kuinka paljon tämä projekti vaikuttaa kriittisiin vastuullisuusmittareihin?’”

Suvanto-Harsaae sanoo tottuneensa tuntemaan olonsa ‘ilonpilaajaksi’ tai ‘kiukkuiseksi tädiksi’, kun hän on nostanut pöydälle vaihtoehtoiskustannukset: esimerkiksi yrityspyörien parissa vietetty työviikko on poissa projekteilta, joilla olisi aidosti vastuullisuuden kannalta merkitystä.

Kun Suvanto-Harsaaeta pyydetään nostamaan kissa pöydälle vastuullisuuden suhteen, hän ei myöskään säästele sanojaan:

“Yritykset, jotka liputtavat hiilineutraaliuttaan vain Scope 1 -päästöjen osalta, vaikka ne muodostavat vain murto-osan päästöistä, ovat miltei pahimpia viherpesijöitä. Raivostun, kun joku yritys sanoo olevansa hiilineutraali, mutta pienellä präntillä sanoo olevansa sitä vain Scope 1 -päästöjen osalta. Lopettakaa tällainen elvistely Scope 1 ja 2 -tuloksilla. Se vie kaiken uskottavuuden ja kohta käy niin, että kuluttajat ei usko enää yhtään mihinkään.”

Mitä tulee vastuullisuuden johtamiseen, sanoista tekoihin siirtymiseen ja vastuullisuusstrategian jalkauttamiseen vastuullisuuskulttuuriksi, Suvanto-Harsaae uskoo mittaamiseen, teoista palkitsemiseen ja jatkuvaan parantamiseen. Vanha viisaus pätee myös vastuullisuuden osalta: jos ei osata tai haluta mitata, niin mitään ei tapahdu. Sitä saat, mitä mittaat.

Suvanto-Harsaae kokee tärkeimmäksi konkreettiseksi vastuullisuusteokseen sen, että kaikissa hänen edustamissaan yrityksissä on tuotu ESG-tavoitteet myös palkkiojärjestelmiin.

“Kyllä me ihmiset motivoidumme siitä, että 20% bonusjärjestelmästä on kiinni siitä, miten sairaspoissaolojen tai työtapaturmien määrät kehittyvät. Ja se on hallituksen vastuulla, että tavoitteet ja insentiivit lähtevät ylhäältä alaspäin. Voin taata, että jos vastuullisuustavoitteet on sidottu ylimmän tason johtajien bonuksiin, niin ne löytyvät alemmiltakin tasoilta.”

Suvanto-Harsaae puhuu suorasukaisesti myös yritysten kaukana siintävistä hiilineutraaliuslupauksista. Hän uskoo enemmän jatkuvaan parantamiseen ja vuositavoitteisiin. Hänen mukaansa ‘nollatavoitteista’ on syntynyt organisaatioille pehmeä tyyny, jolla nukkua x vuotta. Tavoitteita kohti mentäessä olisi hänen mukaansa osoitettava, mitä yritys tekee niihin päästäkseen vuositasolla.

Hän sanoo olevansa myös positiivisesti yllättynyt kuultuaan samanlaisia ajatuksia suomalaisilta ja tanskalaisilta eläkevakuutusyhtiöiltä; varsinkin tanskalaiset suhtautuvat jyrkästi sijoituskohteidensa nollatavoitteisiin, jos vuosikohtaisia vastuullisuusparannuksia ei ole leivottu sisään palkkiojärjestelmiin.

Suvanto-Harsaae kokeekin sijoittajien olevan avainasemassa vastuullisuuden suhteen ja uskoo heidän vaativan eniten vastuullisuutta.

Mitä tulee kuluttajilta tulevaan vastuullisuuspaineesen, on Suvanto-Harsaae skeptinen ja siteeraa konsulttiyhtiöiden tuoreita tutkimuksia: kuluttajat vähät välittävät vastuullisuudesta arkisissa päätöksissään – inflaation ja energiakriisin myötä valitettavasti entistä vähemmän.

Suvanto-Harsaae on tulevien vuosien vastuullisuuskehityksen osalta yhtä aikaa optimisti ja realisti. Hän pitää Ukrainan sodan ehkä yhtenä ainoana positiivisena puolena sitä, että siirtymä tuotantomuodoltaan ja omistajiltaan vihreämpään energiaan saattaa vauhdittua.

Edessä siintää kuitenkin vääjäämättömästi inflaation aiheuttama taantuma, jonka hän pelkää sysäävän vastuullisuuden entistä pienempään rooliin niin valtioiden, kuluttajien kun pienten ja keskisuurten yritysten päätöksenteossa. Hän kannustaakin pieniä ja keskisuuria paikallisia yrityksiä korkeintaan sallimaan vastuullisuuskehityksen tavoitteiden pienentämisen. Hänestä tärkeintä on varmistaa, ettei liekki sammu kokonaan.

Miksi se on tärkeää? Suvanto-Harsaae näkee suurena uhkakuvana kehityskulun, jossa globaalit yritysjätit taantuman keskelläkin jatkavat vastuullisuustoimenpiteitä, kun taas paikallisilta yrityksiltä irtoaa katse pallosta. Vaikka loppuasiakas taantuman jäljiltä olisikin valmis ostamaan paikallisen yrityksen vähemmän vastuullisen lopputuotteen, voivat välikädet, kuten jälleenmyyjät tai pankit, laittaa vastuuttomalla toiminnalle stopin.